tiistai 22. toukokuuta 2018

Meidän tarina

Synnytyksen jälkeen olin äärimmäisen väsynyt. Kehoni vielä tärisi ja ajatukset olivat hieman sekavat.  
Olin kiitollinen meidän vastasyntyneestä vauvasta, mutta en väsymyksestä johtuen jaksanut vauvasta vielä yhtälailla iloita, mitä esimerkiksi esikoisen kohdalla sain.
Päätin mielessäni, että kunhan vaan synnytyssalista omaan huoneeseen päästään, annan vauvalle jakamattoman huomioni. Ihastelen ja pidän häntä sylissä.
Hetkeä myöhemmin tilanne kuitenkin muuttui, kun kätilö ilmoitti että vauvan verensokeri on alhainen ja hänelle annetaan lisämaitoa tuttipullosta. Se ei kuitenkaan nostanut arvoja tarpeeksi ylös, joten vauva päädyttiin siirtämään keskolan tehotarkkailuun.
Muistan vielä miten itkuherkässä mieleni oli, kun yhdessä vauvaa kuljetettiin keskolaan. Se oli minulle/meille täysin uusi tilanne.
Keskolassa meidät vastaanotti herttainen nainen. Hän kertoi meille hyvin tarkasti miten meidän lasta tullaan hoitamaan sekä millaiset käytännöt keskolassa on. Saan osallistua lapseni hoitoihin sekä tulla katsomaan häntä niin monta kertaa kun haluan.
Kyyneleet valuvat pitkin poskia kun muistelen sitä hetkeä ja tunnetta, miltä tuntui jättää oma pieni vauva keskolaan ja lähteä sieltä yöksi pois. Olin samaan aikaan peloissani lapseni puolesta ja samaan aikaan luottavainen siitä, että hän on hyvissä käsissä.
Niko lähti puolestaan yöksi kotiin ja minä lähdin osastolle omaan huoneeseen lepäämään. Kello oli kymmenen illalla ja koko osasto oli hiljainen. Makasin yksin huoneeni sängyllä ja mietin illan tapahtumia. Laitoin kädet ristiin ja kiitin Luojaa.


Yön jälkeen kätilö tuli aamulla herättämään ja välitti tiedon, että saisin mennä katsomaan vauvaa. Poika oli siirretty keskolan tehohoidosta toiselle puolelle, jota hoitajien puheen mukaan kutsutaan "lähemmäksi kotiin pääsy" puoleksi.
Varovaisin askelin lähestyin lapseni sänkyä. Minua yhtäaikaa jännitti ja samaan aikaan ilolla odotin näkeväni miten hän voi ja miltä hän näyttää. En löydä sanoja kertomaan miten iloinen olin hänet nähdessään. Vauvalle oltiin laitettu sokeritippa päähän ja nenämahaletku, jonka kautta ravinto kulki.
Ensimmäinen vaipan vaihto jännitti kovasti. Hän oli niin pieni ja hauras. Erilaiset johdot lisäsivät myös varovaisuuden tunnetta.
Rutiinihoitojen jälkeen sain vihdoinkin lapseni syliini. Voi sitä ilon ja rakkauden määrää. Se oli ensimmäinen kunnon kontakti lapseeni. Sillä synnytyksen jälkeen kaikki voimavarat menivät palautumiseen hektisestä synnytyksestä.


Keskolassa vauvaa hoidettiin aina kolmen tunnin välein. Hoitoihin kuuluivat mm. vaipan vaihto ja pesut, verensokerin, bilirubiinin ja lämmön mittausta, painon tarkkailu, vaatteiden vaihtoa, seurantalaitteen vaihtamista ja imetyksen harjoittelua. Koska vauva oli vielä niin pieni, ei täysimetys heti alkuun onnistunut. Sen johdosta hänelle annettiin ruoka suurimmaksi osaksi nenämahaletkun ja tuttipullon kautta.
Oma lepääminen sairaalassa jäi hyvin lyhyeen. Hoitovuorojen jälkeen minut piti kiireisenä mm. maidon pumppaaminen, oma ruokailu ja minuun kohdistuvat tarkistukset tms. Vaikka aika sairaalassa oli hektistä, olen kiitollinen siitä miten hyvässä kunnossa olin itse heti synnytyksen jälkeen. Sen johdosta jaksoin täysin keskittyä vauvan hoitamiseen.
Muutaman päivän jälkeen verensokeriarvo saatiin vauvalla kuntoon ja sokeritippa otettiin pois.
Puolestaan bilirubiiniarvo rupesi olemaan lähellä raja-arvoa. Sinivalohoitoa ei kuitenkaan voida aloittaa ennen kuin arvo ylittää rajan ja bilirubiinia on elimistössä. Tämä aiheuttaa vauvan voinnissa väsymystä ja silloin mm. imettäminen ja tuttipullosta maidon syöttäminen on haasteellisempaa.

Neljäntenä päivänä pääsin lähtemään kotiin sairaalasta. Päätimme rauhoittaa jouluaaton ja antaa esikoisellemme jakamatonta aikaa. Olin itse viettänyt yhdeksän päivää sairaalassa, joten pieni paussi teki minulle erityisen hyvää.
 Ennen lähtöä kävimme Nikon kanssa keskolassa hoitamassa vauvaa ja toivottamassa hänelle hyvää joulua. Vauvalle oli puettu ylle punaiset vaatteet ja päähän oli laitettu kudottu tonttulakki. Mieltäni lämmitti keskolan henkilökunnan tekemä joulukortti, jota koristeli oman vauvan painetut jalan jäljet.
Oli myös kiva kuulla se, että joka joulu joulupukki kiertää lastenosastot ja muistaa lapsia pienillä lahjoilla. Myös keskolan vauvat.

Jouluaattoiltana bilirubiiniarvo ylitti rajan ja sinivalohoito aloitettiin.
Ensimmäinen vuorokauden kestävä sinivalohoito ei tuottanut vielä toivottua tulosta, joten hoitoa jatkettiin vielä pari päivää myöhemmin.


Mieleeni muistuu hauska hetki keskolasta.
Yhtenä aamuna menimme Nikon kanssa innoissamme hoitohuoneeseen katsomaan kuinka meidän lapsi taas voi. Hetken aikaa ihmettelimme toden teolla että miten meidän lapsi on hieman muuttunut. Hoitaja saapui huoneeseen ja hymyillen tokaisi meille, että huoneeseen on tullut uusi vauva jonka johdosta sänkyjen paikkoja on jouduttu tiivistämään.
Näin ollen meidän vauvan paikka oli siirtynyt tutusta paikasta hieman lähemmäksi ikkunaa ja tämän takia ihastelimme toisen vauvaa.

Pari päivää ennen uutta vuotta saimme hoitajalta iloisia uutisia. Hän ilmoitti, että vauva on ollut nyt paljon virkeämpi ja jaksaa syödä hyvin. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan ja mitään poikkeavaa ei kotiinlähtötarkastuksessa löydy, saamme meidän vauvan vihdoin kotiin.
Seuraavana päivänä kävimme kaupassa katsomassa Noelille lahjaa jonka vauva voisi antaa Noelille kun he ensimmäistä kertaa tapaavat.
Niko odotti Noelin kanssa sairaalan kahvilassa kun kävin hakemassa vauvan. Infektioriskin johdosta alle kouluikäiset eivät saaneet keskolaan tulla. Sen johdosta Noel ei päässyt aiemmin omaa pikkuveljeä näkemään.
Kotiinlähtötarkastus meni läpi ja saimme lääkäriltä luvan lähteä. Vaikka olin kovasti odottanut lapseni kotiin pääsyä niin samalla tieto siitä hieman jännitti, miten tulemme kotona pärjäämään ja mistä tiedän saako vauva tarpeeksi maitoa imetyksen avulla.
Kohonneen bilirubiiniarvon takia lapsellemme oltiin varattu vielä parin päivän päähän tarkastuskäynti. Se antoi minulle myös turvaa sen suhteen että saan kotona rauhakseen hoitaa lastani ja pääsemme pian selvittämään mm. painon kehityksen.


Vauvani hoitojakso keskolassa oli ajoittain hieman raskasta. Äitinä huoli oli kova. Koin etten saanut kunnon kontaktia lapseeni ja mielessäni kävi ajatus, että olen synnyttänyt sairaalalle lapsen.
Sen johdosta vertaistuki muiden äitien kanssa oli tärkeää. Oli ihana jakaa ajatuksia ja puhua tunteista. Myös kohtaamani hoitohenkilökunta oli aivan mahtava. Kaksi hoitajaa jäi erityisesti mieleeni. Toisen kanssa sain nauraa ja toisen kanssa puhua syvällisiä. Heidän kanssa tuli puhuttua paljon sillä hoitovuoroja oli tiheästi.

Vielä ajoittain palaan ajatuksissa keskolan aikaan ja muistelen sitä lämmöllä.

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Synnytyskertomus 2

Vähän reilu neljä kuukautta sitten meidän perhe täydentyi yhdellä lapsella. Tässä minun toisen lapsen synnytyskertomus.

Viisi päivää ennen synnytystä (rv35+0) vietimme normaalia perhearkea kotona. Valmistin ruokia seuraavan päivän pikkujouluja varten kunnes ensimmäiset supistukset alkoivat. Supistukset olivat pieniä, joten en kokenut niiden johtavan vielä mihinkään. Myöhemmin illalla juuri ennen nukkumaan menoa, tilaan tuli muutos verenvuodon takia ja sen johdosta lähdimme Nikon kanssa käymään äitiyspoliklinikalla.
Lääkärin tarkistuksen jälkeen olin kolmella sentillä auki, joten jäin synnytysosastolle yön yli tarkkailuun. Sain tilavan perheodotushuoneen, jossa minulla oli kaikki tarvittava mm. telkkari, suihku, vessa, oma keittiö ja parisänky.
Yö sairaalassa meni hieman levottomasti. Heräsin jatkuvasti joko omiin supistuksiin, kätilön käynteihin tai synnytyssalin ääniin. Viiden aikaan aamuyöstä heräsin siihen, kun joku mies karjui synnytyssalissa kovempaa kuin itse synnyttävä äiti. Sen jälkeen pelko valtasi mieleni ja tajusin, että tämä kaikki on minulla vielä edessäpäin. Tsemppasin itseäni hokemalla, "olen jo kerran synnyttänyt ja kaikki meni silloin oikein hyvin. Olen hyvissä käsissä". Sain sen jälkeen onneksi vielä unen päästä kiinni ja herätessäni olin jo luottavaisempi tulevan suhteen. 
Aamulla aamuvuoroon saapunut kätilö kävi luonani ja teki tarkastuksen. Supisteluista huolimatta edistystä ei ollut aamuun mennessä tapahtunut. Olin varma, että pääsen pian kotiin odottamaan synnytyksen käynnistymistä ja pikkujoulun viettoa ystävieni kesken. Pian kuitenkin lääkäri kävi luonani ja päätyi siihen ettei minun olisi hyvä mennä vielä kotiin sillä raskausviikkoja oli kasassa vasta reilu 35. viikkoa. Pienen harmituksen jälkeen tajusin, että minun ja vauvan hyvinvoinnin takia näin on parempi.
Seuraavien päivien aikana tunteet kävivät vuoristorataa. Olin päivät pitkät yhdessä samassa huoneessa eikä ollut tietoa siitä koska pääsisin kotiin. Ikävöin kovasti Noelia. Onneksi Niko kävi päivittäin minua moikkaamassa ja toi aina mukaan jotain hyvää syötävää ja ajankuluksi mm. virkkuukoukut, jotka piristi mieltäni kovasti. Koin myös helpotusta siitä, että sain puhua kätilöiden kanssa omista huolista ja tuntemuksista.
Vietin synnytysosastolla yhteensä kolme päivää, jonka jälkeen minut siirrettiin synnyttäneiden ja odottajien osastolle. Päädyin samaan huoneeseen neljän muun eri naisen kanssa.
Sairaalassa olon aikana hämmennystä aiheutti lääkäreiden vaihtelevat mielipiteet. Ensimmäinen lääkäri ehdotti kalvojen puhkaisua, seuraavana aamuna uusi lääkäri perui sen ja tämän jälkeen palloteltiin kotiin pääsyä.


Viidentenä päivänä kaikki muuttui. Aamulla tapasin lääkärin ja hän päätyi siihen että olisin valmis lähtemään kotiin, sillä edistystä kohdun suulla ei ollut tapahtunut sekä oloni oli hyvä.
Muistan miten rentoutunut mieli valtasi minut, kun pääsin kotiovesta sisään. Otin heti alkuun kuuman suihkun ja vaihdoin ylleni mukavat helpot vaatteet. Suihkun jälkeen istahdin pöydän ääreen ja mietin mielessäni mitä kaikkea kivaa ja mieltä piristävää ohjelmaa voisin loppupäivälle kehittää.
Loppupäivän tarkoitus oli rentoutua sohvan äärelle ja syödä pikkujouluihin tarkoitettuja herkkuja, kunnes yht'äkkiä lapsivedet menivät klo. 17:25. Siitä samasta hetkestä lähtien kivuliaat supistukset alkoivat tiheästi kahden minuutin välein. Tajusin supistuksien tiheistä väleistä sen, että nyt on kiire sairaalaan ja ainut mahdollisuus on soittaa ambulanssi paikan päälle. Soitin välittömästi Nikolle ja pyysin hänet kotiin kauppareissultaan. Onneksi Niko ei ollut kaukana ja pääsi kotiin viidessä minuutissa. Ambulanssi soitettiin klo. 17:30.
Niko saattoi minut alas ulko-ovelle jossa oli vastassa kolme ensihoitajaa, jotka auttoivat minut paareihin. Niko jäi kotiin odottamaan Noelille hoitajaa.
Ambulanssiin päästyäni koko vartalooni iski ihan jäätävä tärinä. Supistukset tulivat niin tiheään tahtiin etten pystynyt niiden välissä rentoutumaan ja hengittämään syvään. Mielessäni kävi pelko, että mitä jos emme kerkeäkään sairaalaan ennen lapsen syntymää. Mitä jos, en selviä tästä. Onneksi ensihoitajat ambulanssissa tukivat minua hyvin ja pitivät huolen siitä, että olen hyvissä käsissä.
Sairaalan pihalla vastassa oli kaksi kätilöä jotka ohjasivat meidät synnytyssaliin.
Synnytyssalissa kätilö teki tarkistuksen ja olin neljällä sentillä auki. Pyysin kivunlievitystä ja kätilö tilasi anestesialääkärin. Samalla hetkellä Niko saapui synnytyssaliin. Voi vitsi miten huojentunut olin hänen läsnäolosta. Saamme kokea tämän upean, kipeän ja unohtumattoman kokemuksen taas yhdessä.
Kätilö aloitti kanyylin asentamisen mutta asentaminen vain kesti ja kesti, kun suonta ei löytynyt. Vasta kolmannella yrityksellä kanyylin asentaminen onnistui. Heti perään kätilö teki uuden tarkistuksen, kohdunsuu oli täysin auki. Kätilö totesi ettei anestesialääkäri enää kerkeä paikan päälle, sillä lapsi on valmis syntymään.
Ponnistaminen alkoi. Muistan vielä miten peloissani olin sillä hetkellä. Koko vartaloni tärisi sekä hengitys oli raskasta ja tiheää. Olin levoton enkä saanut otetta rauhallisesta hengitystavasta. Toiseksi viimeisen supistuksen kohdalla olin hetkellisesti valmis luovuttamaan. Synnytys eteni niin nopealla tahdilla etten pysynyt mukana. Koin tarvitsevani pienen lepohetken jotta jaksaisin viedä tämän synnytyksen päätökseen. Sitä mahdollisuutta ei nyt tietenkään minulle suotu. Toiseksi viimeisen supistuksen kohdalla nojasin vieressä olevaa kätilöä kohden. Hänen sylissä sain lisää voimaa viedä viimeiset supistukset päätökseen.
 Kokonaisuudessaan kymmenen minuutin ponnistusvaiheen jälkeen klo. 18:25 minun syliini laskettiin pieni suloinen poika. Painoa hänellä oli syntyessään 2935g.

maanantai 30. lokakuuta 2017

Lämpimiä hetkiä Pariisista

Kesä vierähti vauhdilla ja syksy on saapunut. Se saa minut muistelemaan kesän lämmintä Pariisin matkaa.
Matka oli kaikinpuolin onnistunut ja juuri sellainen mitä matkalta toivoimme. Oli ihana viettää aikaa läheisten ihmisten kanssa, nauttia helteestä, hyvästä ruoasta, vastaantulevista maisemista ja elää Pariisilaista elämää ilman kiirettä ja tarkkaa aikataulua.

Siskoni toimi oppaana ja näytti meille monia kivoja paikkoja jonne emme olisi muuten varmastikaan päätyneet. Matkasta parhaiten mieleen jäivät mm. päiväreissu Piscine du Palais des sports maauimalaan, jonne saavuimme vahingossa tuntia ennen paikan aukeamista. Kyseinen päivä oli tosi kuuma ja asteita sinä päivänä oli 42'C:ta. Onneksi vierestä löytyi varjoinen puisto jossa pystyimme kuluttamaan aikaa ja syödä eväitä. Maauimalassa oli hyvin huomioitu matalat lasten altaat sekä paikasta löytyi erilaisia vesisuihkulähteitä ja paikalla pysyviä vesipyssyjä, jotka vetivät puoleensa leikki-ikäisiä ja heidän vanhempiaan.
Mieleen jäi myös Parc Zoologique de Paris -eläinpuisto, josta olimme nähneet jo etukäteen kuvia ennen matkaa. Halusimme tehdä reissun eläinpuistoon, sillä tiesimme, että Noel viihtyisi siellä ja niin hän kovasti viihtyikin. Vedessä uivat hylkeet, pienet pingviinit ja tuhannet muurahaiset rakennuspuuhissaan kiinnostivat Noelia kovasti.

 Matkan aikana pitkät etäisyydet kuljimme joko metrolla tai junalla, mutta suurimmaksi osaksi liikuimme kävellen. Vaikka päivän aikana oli kertynyt jo mukava määrä kilometrejä, niin oli iltaisin miellyttävää palata vielä kävellen kotiin lauhtuneessa säässä.
Latasimme ennen matkaa puhelimiin applikaation "here maps", johon pystyi hakemaan Pariisin kartan. Tämä toimi mainiosti myös offline -tilassa jolloin löysimme tiemme sujuvasti perille. Näin pääsimme näkemään ja kokemaan Pariisia entistäkin enemmän, mitä ei varmastikaan metrosta käsin olisi nähnyt.