tiistai 22. marraskuuta 2011

Suursiivous

Tein tänään suursiivouksen vaatekaappiin. Keräsin kesätakit varastoon ja otin talvitakit esille. Kesä meni niin nopeasti, etten kerennyt niitä pahemmin käyttämään. Ehkä ensi kesänä sitten. Pikkusiskoni yo-juhlat ovat tulossa nyt kahden viikon kuluttua. Siksi tämä suursiivous.

Kuppi lämmintä glögiä, salaattia ja juustoja piristivät siivouspäivää.



Katsoin tänään elokuvan Black Swan, jonka pääosissa ovat Natalie Portman, Vincent Cassel, ja Mila Kunis. Elokuva kertoo tanssijasta, jonka täytyy muuntautua sekä viattoman että valkoisen joutsenen rooliin sekä aistillisen mustan joutsenen rooliin. Tämä oli kyllä leffa, jossa pidin kauko-ohjainta kädessä. Leffa oli välillä vähän sekava ja joissakin kohdissa myös ahdistava, mutta muuten tykkäsin. Leffa muistutti mieleen lapsuuden, jolloin Äiti ehdotti meille sisaruksille baletin aloittamista. Nykyään se harmittaa, etten pienenä aloittanut. Nyt haluaisin mennä katsomaan balettia Oopperaan. Kokemus sekin.

Tämän edellisen leffan vastakohtana katsoin leffan Hall Pass - lupa rellestää, jossa näyttelevät Owen Wilson, Jason Sudeikis, Christina Applegate, Jenna Fischer, Richard Jenkins, ja Stephen Merchant.

Leffa kertoo kahdesta parhaasta kaverista, joilta alapääpainoitteinen huumori ja naisten vilkuilu ei lopu kesken. Vaimot saavat kuitenkin tarpeeksi miestensä machomaisesta äijäilystä ja antavat heille viikon vapauden rellestää. Nyt he saavat tehdä mitä haluavat.
 
Antaisitko aviopuolisolle viikon luvan rellestää? Jos saisit itse luvan, niin pystyisitkö siihen ilman huonoa omatuntoa?
 
                               



Hall Pass


Kertokaa mitä piditte (;

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti