perjantai 14. marraskuuta 2014

Hetki omaa aikaa

Olen ollut nyt viimeisen viikon lomalla koulusta ja töistä. On ollut ihana vaan olla ja tyhjentää mieltä. Monet usein haaveilevat siitä että pääsisivät jonnekin lämpöön rentoutumaan, itse taas haaveilin siitä että voisin vaan hetken olla, tekemättä mitään. En kyllä kiellä sitä etteikö myös ulkomaanmatka rentouttaisi ;) Olen ollut nyt viimeisten kuukausien aikana niin kiireinen ja väsynyt, että tämän viikon loma on tehnyt ihmeitä. Joskus sitä vaan tarvitsee aikaa pysähtyä ja ladata akkuja, jotta tietää mitä kohti taas kulkea.
Usein multa kysytään sitä että miten jaksan opiskella, tehdä töitä ja matkustaa tätä Lahti-Helsinki väliä saman aikaisesti. Sitä mietin myös itsekin, heh. Olin 15-vuotias kun aloitin ensimmäisessä työpaikassa Mc'Donald'silla. Siitä lähtien olen tehnyt aina töitä. Olen nuoresta tytöstä asti halunnut oppia, kehittyä ja ottaa vastuuta. Ehkä se on ollut osana syynä siihen että en ole voinut täysin keskittyä pelkästään opiskeluun. Vaikka usein koitan hallita monta asiaa samanaikaisesti, niin koen että olen pärjännyt aika hyvin. Osaan nykyään arvostaa elämän pieniä asioita. Olen ihminen jonka voi ilahduttaa pienillä asioilla kuten hymy ja tervehdys. 
Tässä lyhkäsesti mun ajatuksia viimeiseltä viikolta.  

Ihanan rentouttavaa viikonloppua kaikille! Nukkukaa pitkään, ulkoilkaa ja ottakaa rennosti. Niin itse ainakin aion. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti