lauantai 28. maaliskuuta 2015

Fazerin suklaisia herkkuja

Viikko sitten torstaina Karl Fazerin Kluuvikadun kahvilassa järjestettiin aamiaistarjoilu. Aamiaisen yhteydessä saimme tutustua Karl Fazer Cafén kondiittorimestari Eero Paulamäen luonnon ja neljän vuodenajan inspiroimiin suklaateoksiin. Maistelun lisäksi pääsimme myös itse maustamaan oman "suklaahodarin" eli dogclairin. 
Kondiittorimestari Eero Paulamäki sijoittui herkullisilla kisatöillään World Chocolate Master -kilpailun kovatasoisessa Pohjoismaiden karsinnoissa toiseksi. Kilpailussa kilpailijat tekivät neljä työtä: konvehdin, kakun, street food -tuotteen sekä suklaaveistoksen. 
Oli kiva kuulla hänen kertomuksiaan kilpailusta ja siitä miten se eteni. Olen itse innokas ruokaohjelmien seuraaja, joten oli miellyttävä kokemus päästä kuulemaan miten kilpailu käytännössä etenee. Yksi mielenkiintoinen seikka joka jäi itse kilpailusta mieleen oli se, kun hienon suklaaveistoksen säästämisen sijaan se hajoitetaan kilpailun päätteeksi. Sillä poissuljetaan mahdollisten tukipilareiden käyttäminen.


Kilpailussa kevät-teemaa edusti yli metrin korkuinen Spring to life -suklaaveistos, josta näkyy matka jäisestä talvesta kesään. Veistoksen elementteinä olivat jäähileiset kivet, vesi, ajopuu, kevätkeiju, kukat, perhoset ja leppäkertut. 

Kesä ja street food -teemaa edusti tämä "suklaahodari" eli dogclair. Reseptin siihen löydät täältä -> Dogclair-resepti

Dogclairien täyttäminen




Syksyteemaa edusti syyssato-kakku jota koristelee putoavien lehtien kaikki värit ja sävyt punaisesta kullankeltaiseen. Kakku on valmistettu rukiinisesta keksipohjasta, tummasta suklaakreemistä ja tonka-pavuista tehdystä kakkukerroksesta, joka on kostutettu punaherukkamehulla. Päällyskerros on tehty tonka-pavuista ja valkosuklaasta. 
Nyt Kluuvikadun Karl Fazer Caféssa teillä on oiva mahdollisuus käydä maistelemassa tätä uutta herkkua. 

Viimeisenä muttei vähäisimpänä talviteemaa edusti Lumihiutale-konvehdit, josta huokuu talven ja lumen kauneus. Makuina ovat lakritsi ja karhunvatukka. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti