keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Baby shower

Pari kuukautta ennen poikani syntymää ystäväni olivat järjestäneet minulle aivan ihanat baby showerit. 
Kyseisenä aamuna poikaystäväni kertoi että hän on varannut meille pöydän ravintolasta ja lähtö olisi parin tunnin päästä. Laitoin itseni valmiiksi ja lähdimme ajamaan kohti Helsinkiä. Matkalla poikaystäväni kertoi että piipahtaisimme nopeasti Espoossa. 
Myöhemmin saavuimme tutun talon pihaan jolloin tajusin että minua on vedätetty, nämä ovat baby showerini. Siskoni tuli ovelle vastaan ja ohjasi minut yläkertaan jossa odottivat ihanat ystäväni. Olin niin iloinen yllätyksestä että liikutuin kyyneliin. 

Ystäväni olivat nähneet paljon vaivaa juhlien eteen. Ruokapöydästä löytyi maukkaita herkkuja makeasta suolaiseen. Juhlapaikka oli koristeltu suloisilla vaaleansinisillä koristeilla ja pöydän kruunasi näyttävä vaippakakku, josta löytyi vaippojen lisäksi monia tarpeellisia tarvikkeita vauvan hoitoon.
Ohjelmassa oli mm. lapsen nimen, syntymäpainon- ja pituuden arvailuja ja lahjojen avaamista.

En olisi voinut parempia baby showereita toivoa.
 Erityiskiitos siskolleni Camillalle ja ystävälleni Ainolle, jotka ottivat suurimman vastuun juhlista. 

















Kuvat: Adi Dobrin

6 kommenttia:

  1. Hei Jasmine :) Odotan jo innolla uutta postausta, mut on ihan ymmärrettävä, jos pienen lapsen äitinä aikaa ei riittää.
    -M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että jaksat odottaa ja seurailla. Pienen lapsen arki on kiireistä ja aina ei ole vaan aikaa istuutua koneen äärelle. Onneksi päivässä on hetkiä jolloin voin antaa pojan isän hoitoon ja tehdä niitä omia juttuja. :)

      Poista
  2. Joko olet palautunut takaisin omiin mittoihisi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen palautunut aika hyvin :) Teen tästä pian erillisen postauksen ;)

      Poista
  3. Ihmettelen, miksi kirjoitatte tänne kysymyksiä , kun niihin ei kuitenkaan vastata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoitteluni tästä! :) Koitan jatkossa vastata nopeammin ;)

      Poista