sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Pienen pojan elämää

Puoli vuotta takana uudessa kaupungissa Tampereella.
Uuteen kaupunkiin tottuminen vei hetken aikaa. Olen viime vuosien aikana huomannut itsestäni sen, että kiinnyn helposti itselleni tärkeisiin paikkoihin. Tutusta ja turvallisesta, uuteen ja tuntemattomaan muuttaminen on sekä mieltä virkistävää mutta myös hieman jännittävää.
Tampereella ihmiset ovat hyvin leppoisia ja helposti lähestyttäviä. Meidän onneksemme täällä asui jo muutama ystävä, joten ei tarvinnut ihan nollasta aloittaa.
Tampereella meillä on kiva koti, joka tuo lisää viihtyvyyttä uudessa kaupungissa asumiseen.


Meidän perheen pieni taapero otti ensiaskeleensa kolme kuukautta sitten. Hyvin pian sen jälkeen konttaaminen jäi. Kävelemään oppimisen myötä ei ole tullut kuuloonkaan, että rattaissa viihdyttäisiin pidempään, jos ei lainkaan. Sanoja "äiti" ja "isi" kuulee Noelin suusta päivittäin. Myös sanat "mummi" ja "kakka" on tullut pariin otteeseen. 
Kotona Noel tykkää laittaa aikuisten kengät jalkoihin ja kävellä niillä pitkin asuntoa. Voitte vaan kuvitella millainen meidän kenkäkaappi usein on. Välillä hän ottaa erilaisia esineitä käsiinsä ja leikkii soittavansa niillä, aivan kuten puhelimella. Heh, olisikohan oppinut sen meiltä.

Tämän pienen pojan elämää on ihana seurata. Joka päivä hän saa meidät hymyilemään hänen suloisen hauskoilla tempauksilla.





Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti